Oikein vai vasein?

Kyse saattaa olla markkinoista, kyvystä ilmaista ja tuoda esille kaupallisia tiedotteita. Siis kyvystä mainostaa. Se on yksi pointti. Toinen pointti voi olla se, että ihmisen käsityskyvyssä on pahemmanlaatuisia aukkoja, joita kutsutaan myös sivistyksen puutteeksi. Kolmas pointti voi olla, että ketään ei enää kiinnosta. EVVK. Se Suomen suurin työnantajaliitto.

Olin siis todistamassa (jälleen kerran) outoa näytelmää ihmisyyden rappiosta (sekä itse esityksessä, että teatteritapahtumassa). Paikalle oli vaivautunut kourallinen ihmisiä, siis kourallinen. Se oli outoa.  Olin siitä hyvin ihmeissäni, koska kyseessä oli nimittäin aikamme (Suomilandian) yhden suurimman ja hullunkurisemman teatterintekijän (puolihulluneron) Juha Mustanojan uusin teatteriesitys Maatuska (Aurinkoteatteri), joka on räävitön, sekopäinen, oivaltava, hauska ja nerokas näytelmä, joka kuvaa tätä narsistista aikaamme niin hienovaraisen taidokkaasti, että ihan huimaa ajatella, että on tosiaan olemassa näin lahjakkaita ja oivaltavia ihmisiä, jotka oikeasti välittävät maailmasta ja sen menosta. Ja ihmisistä. Kyse oli siis The teatteriesityksestä, ei mistään korkeakulttuuri happeningista, jossa viisikymppinen nainen näyttelee seitsemäntoistavuotiasta neitsyttä tiukkaan kiristetyssä korsetissa, joka saa maitorauhaset ponnahtamaan pelokkaasti esille. Esityksestä, joka on oodi tylsyydelle ja markkinakoneistolle – jakkupukusukupolvelle. Ei nyt ollaan asian ytimessä – ihmiskunnan sielussa. Joku oikeasti yrittää etsiä sitä.

Mikäli Mustanojaa ei tuota pikaa kanonisoida (tiedän: hirveä termi) sukupolvensa merkittävämmäksi teatterintekijäksi, niin jotain on pahasti vialla maassamme. Enkä nyt puhu hallituksen viimeaikaisista sekoiluista, jotka tiedoksi kaikille vaan: tulevat jatkumaan hamaan loppuun saakka. Hallitusten tarinat ovat aina synkkiä ja opettavaisia kansansatuja. Ne kootaan myöhemmin yhteen ja aletaan kutsua historiaksi. Historia toistaa itseään, jahtaa omaa häntäänsä. Tai tässä tapauksessa #Stubb Sipilän. Ei kyse ei ole siitä! Puhun siitä, että miksi merkitykselliset asiat eivät enää kiinnostaa ihmisiä. Tällaiseen esitykseen pitäisi olla satojen metrien jonot. Karnevaalin pitäisi olla täydessä käynnissä, laulun pitäisi soida, rumpujen päristä ja maan täristä. Oikein vai vasein?

Mutta nyt on aika ottaa #selfie ja twiitata se jaettavaksi digitaaliseen tyhjyyteen. Klonks! Sinne meni. Naama on nyt ehkä tykättävänä jossain päin maailmaa.

Häpeä joutua naurunalaiseksi on yksi aikamme suurimmista peloista. Suomi kansakuntana on tämän listan kärkipäässä. Kun sen tekee rohkea taiteilija, joka pistää itsensä likoon, niin voit olla varma, että se ei aiheuta ainuttakaan keskustelua kulttuuritoimituksissa. Ei mitään. Kukaan ei edes tiedä, että tällaista teatteria tehdään luomakunnan reuna-alueella.  Mutta juuri sen Juha Mustanojan Maatuskansa kanssa tekee, hypyn täydelliseen kierkegaardilaiseen pimeyteen, koska hän uskoo, että siellä kuilun pohjalla on joku ottamassa häntä vastaan. No, siellähän ei tieteenkään ole ketään, tiedoksi vaan, mutta Juha kuitenkin hyppää, koska hän on oikea taitelija.

Hesarin kulttuurisivuilla ei ole mainintaa tai arvostelua Maatuskasta, ei mitään. Nada. Mutta kahden sivun juttu oli siitä minkälaista taidetta Kyösti Kakkonen omistaa. Siis kulttuurisivuilla. Tokmanni mies ei niin taiteesta välitä tai ymmärrä, mutta tästä Hesari oli kiinnostunut. Sehän on taidetta. Saan juuri tiedon nappikuulokkeeseeni, että myös toinen omituinen uutinen on nähnyt päivänvalon. Eräältä teatterilta ollaan laskuttamassa pari tonnia Tove Janssonin nimen käytöstä. Siis nimen. Nyt ei kyllä kaikki muumit ole laaksossa. Olen aika tyrmistynyt. Ymmärrätte kaiketi pointtini. Sitä ei tarvitse vääntää rautalangasta.

Suomessa elää vahvana lannistamisen kulttuuri. Kun joku on erilainen tai rikkoo kansakunnan pyhiä tabuja, niin koneisto mankeloi, vähättelee ja lanaa tällaisen yksilön littanaksi, puristaa siitä hengen ja heittää biojäteastiaan. Niin kävi Harro Koskiselle, niin voi käydä myös Juha Mustanojalle, niin voi käydä kenelle tahansa, jolla on kutsumus etsiä tietoa ja elämänviisautta- rakkautta, joka voi muuttaa maailmaa ja antaa ihmisille toivoa jota niin kipeästi tarvitsemme tänä pimeänä ja sateisena marraskuun päivänä.

AURINKOTEATTERI: MAA-TUSKA 5.11. – 10.12.2015